Tuota Jimiä minä vähän nyt kyllä ihmettelen. Ennen se aina otti minua niskasta kiinni, mutta nyt ei enää ollenkaan. Kivempaahan tämä juoksemis riehuminen on, mutta on se vaan jotenkin muuttunut. Mukavampaan suuntaa tosiaan. Itse asiassa se riehuu nyt niin paljon, että minä en meinaa pysyä perässä. Niin ja pyytää joka välissä päästä pihalle.

Se tapahtuu niin, että Jimi menee ulko-ovelle ja alkaa maukua pahimmalla äänellään, niin että sen kuulee varmasti talon toiseen päähän asti. Sitten kun meidän emäntä tulee katsomaan, niin se nousee seisomaan ovea vastan ja kurkistelee siitä taakse, että tänne pitäis päästä. Mutta eihän se läheskään aina pääse. Jos se tarha ei ole pian valmis, niin täällä vielä menee hermot monelta.

Pihalta muuten löytyi mahtava kiipeilypuu. Parempi kuin tämä missä nyt istun. Se on sellainen taivaankorkea ja minä yritin päästä sinne ylös monta kertaa, mutta ne pahuksen valjaat ja naru esti, että pääsin vaan vähän matkaa. Täytyy kyllä tänään vielä kokeilla, jos se onnistuisi paremmin. Ihan varmasti eilenkin kuulin linnun sirkutusta siellä ylhäällä. Voi tytöt, kun semmoista pääsisi jahtaamaan.

71113.jpg