Ajatelkaapa sitä tunnetta, kun aamulla kyselet juuri heränneeltä emännältä, että "Nau", avaisitko meille ikkunaluukun. Sitten hän silittää ja sanoo, että "Hetikö pitää päästä, no tottakai" ja tulee avaamaan sen luukun. Kuulemma ei voinut jättää koko yöksi vielä auki, kun öiseen aikaan tulee niin kovasti kylmää.

Sitten minä hyppäsin siihen luukulle ja jäihmetyin puoliväliin seisomaan. Kyllä siinä häntä tärisi, kun tajusi, että näin voi tehdä tästä lähtien joka aamu. Ja ne linnut. Se on räkättirastas, joka räksätti ihan jatkuvalla syötöllä ja ensimmäinen fasaanin kiljahdus terästi kaikki aistit. Voi pojat mitä elämää!

Mutta täytyy välillä tankata. Tulin syömään, kun emäntä toi eilen niin hyvää ruokaa. Olin vähän malttamaton ja järsin taas säkkiin reiän, mutta mitäs ei laittanut kuppia kukkuroilleen. Me Ainan kanssa vetästiin illalla murkinaa massuun oikein tosissaan. Raitis ilma antaa terveen ruokahalun.

Niin emäntä tosiaan ei tykännyt, eikä ole koskaan tykännyt minun omatoimisuudestani ruokasäkkien kanssa. Minusta on niin mukava upottaa hampaat siihen vähän muoviseen pussiin. Aika helposti se menee säpäleiksi. Olisi kiva kuulla, onko teilla muilla kisuilla sama harrastus. Onnistutteko pääsemään ruokakaappiin itseksennekin harrastusta vaalimaan? Minä olen joskun onnistunut.